TiliTildan tilitoimistopalvelut

Yrityksesi tarpeisiin sopivat


Uudelle yrittäjälle

Yrityksen perustaminen on aina iso päätös ja alkuvaiheessa mielessä on paljon kysymyksiä, joihin vastauksen löytäminen voi olla hankalaa. TiliTilda voi olla mukanasi ensiaskeleista alkaen ja auttaa alkuvaiheen kivikoissa. Ole rohkeasti yhteydessä, jos mietit yrityksen perustamista joko yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa.

Alkutaipaleella sinun tulee miettiä ainakin yhtiömuoto sekä toimiala. Liiketoimintasuunnitelma sekä erilaiset kululaskelmat auttavat hahmottamaan yrityksen toimintamahdollisuudet ja lisäksi niiden avulla voit saada alkuvaiheessa esim. starttirahaa.

Aloittavalle yritykselle on tarjolla myös monia muita tukimuotoja, kuten esim. palkkatuki ja maaseudun yritysrahoitus.

Tukien myöntäminen edellyttää aina että niitä on haettu, joten asioita kannattaa tutkia ja ottaa vastaan tarjolla olevia helpotuksia yrityksen alkutaipaleelle.

Taloushallinnon peruspalvelut

Kaikki yritykset, yhteisöt ja yhdistykset ovat kirjanpitovelvollisia kokoon ja yhtiömuotoon katsomatta. Varmistamme yritystoimintasi taloushallinnon ajantasaisuuden perinteisellä paperisella kirjanpidolla tai automatisoidulla sähköisellä pilvipalvelulla.
Tilitoimistolla on käytössään Fennoan monipuolinen ohjelma, joka mahdollistaa täysin sähköisen taloushallinnon.

Halutessasi voit hoitaa yrityksen asiakasrekisterin, laskutuksen sekä ostolaskujen kierrätyksen samassa paikassa kirjanpitäjäsi kanssa tai ulkoistaa toiminnot tilitoimiston hoidettavaksi.

  • Kirjanpito
    • Paperisesti
    • Osittain tai kokonaan sähköisesti
  • Tilinpäätökset
  • Välitilinpäätökset
  • Myyntireskontra
  • Ostoreskontra
  • Palkanlaskenta
  • Kirjanpito
    • Paperisesti
    • Osittain tai kokonaan sähköisesti
  • Tilinpäätökset
  • Välitilinpäätökset
  • Myyntireskontra
  • Ostoreskontra
  • Palkanlaskenta

Taloushallinnon lisäpalvelut

Lisäpalvelut täydentävät TiliTildan peruspalveluita ja antavat sinulle tarkan kuvan yritystoiminnallesi tärkeistä suorituskykymittareista.

  • Projektin hallinta
  • Toiminnantarkastukset
  • Raportointi
  • Projektin hallinta
  • Toiminnantarkastukset
  • Raportointi

Asiantuntijapalvelut

TiliTildan asiantuntijapalvelut sopivat tilanteisiin, kun haluat että yrityksesi viralliset ilmoitukset hoituvat kerralla kuntoon ilman sen suurempaa päänvaivaa. Tarvittaessa neuvomme myös yrityksesi verotukseen liittyvissä asioissa.

  • Verokonsultointi
    • Veroilmoitukset
    • Verosuunnittelu
    • Tuloverot
    • Muut veroasiat
  • Yrityksen perustaminen
  • Yhtiömuodon muutokset
  • Taloushallinnon ohjelmiston lisenssit
  • Muu taloushallinnon konsultointi
  • Verokonsultointi
    • Veroilmoitukset
    • Verosuunnittelu
    • Tuloverot
    • Muut veroasiat
  • Yrityksen perustaminen
  • Yhtiömuodon muutokset
  • Taloushallinnon ohjelmiston lisenssit
  • Muu taloushallinnon konsultointi

Palveluja on myös mahdollista ulkoistaa toteutettavaksi yrityksesi omassa toimipisteessä teillä käytössä olevilla ohjelmilla.

Laskutus perustuu aina kirjanpidon tai muihin toimeksiannolla sovittujen tehtävien hoitamiseen käytettyyn aikaan sekä omiin käytössäsi oleviin ohjelmistolisensseihin.